Toipilas on jaloillaan jälleen! Kaipuu on kadonnut sen jälkeen kun kuulin mitä kaikkea meikäläisestä on puhuttu, siis sellaista mikä ei ole edes totta. Oikeastaan tuntemukset ovat hieman sekaisin, on niin vihaa, sääliä kuin helpottuneisuutta enkä oikein osaa keskittyä tällä hetkellä mihinkään, siksi niin vanma piirroksia..

Mulle oli määrätty nyt kohta yli kaks kuukautta sitten jo masennuslääkkeet mut mä en sit koskaan alkanut syömään niitä koska iu, medikalisaatio. Olin aloittaa syömään lääkkeitä eron tultua mutta sanoin itselleni että minähän en turhiin lääkkeisiin sorru. Enkä alkanutkaan.. Uhh.. Nyt voin olla ylpeä siitä että olen alkanut tuntea oloni VAHVAKSI. Ja se tuntuu hyvältä.. Argh kun en osaa edes kirjoittaa mitään tähän! Jokatapauksessa muhun ei enää satu. Ei ollenkaan.

I did good?